11. tammikuuta 2018

OLOHUONE JOULUN JÄLKEEN







Näin vuoden alussa minuun iskee aina kauhea karsimisvimma. Käykö teille niin? Joulukoristeiden jälkeen on kiva hetken aikaa katsella vähän selkeämpää kotia. Tänään karsin vielä kuvissa näkyvät kuivahtaneet kranssit ja enimmät jouluvalot pois. Muutama eukalyptuksen oksa jäi vielä maljakkoon ja pari oksaa seinälle roikkumaan. Kynttelikkö on pukin tuominen ja vanhimman tyttäremme käsialaa. Ihanasti hän ennen joulua vihjaili, että saisimme jotain minulle mieleistä. Taitaa jo tietää, mistä äiti tykkää. Ja onhan tuo suloinen, kaikessa epäsymmetrisyydessään. 

Tekisi mieli laajentaa karsimista muuallekin kotiin ja heivata kaikki vähänkään meille ylimääräinen menemään. Vähemmälläkin pärjäisi. Ihan vielä en tähän urakkaan ole jaksanut ryhtyä, homma on vasta ajatuksen ja puheen tasolla. Yritän saada miehenkin innostumaan, niin urakka ei tuntuisi niin työläältä. Ongelmaksi on vain muodostunut, mihin sen kaiken veisi? Käyttökelpoista tavaraa voisi toki viedä kirpparille, mutta sitäkin alkaa olla jo sen verran iso määrä, että ei mikään pikkuhomma enää. Osa tulee varmasti loppujen lopuksi vain laitettua lahjoituksena eteenpäin, kunhan vain löytäisi oikeat kanavat. Mutta mitä tehdä esim. kulahtaneille lakanoille, pyyhkeille ja rikkinäisille vaatteille. Jotenkin ahdistaa ajatus, että heittäisi vain kaiken roskikseen. Ainakaan täällä päin en ole kovinkaan laajasti törmännyt tällaisten tekstiilien kierrätysmahdollisuuksiin. Tässä asiassa olisi selkeästi vielä kehittämistä. Näin lapsiperheellisenä kun sitä kierrätettävää tahtoo ihan väkisin syntyä, kun lapset kasvaa ja kuluttaa. Kertokaa, jos teillä on hyviä kierrätysvinkkejä.


5 kommenttia:

  1. Kaikki H&M:t ja KappAhlit ottaa vastaan lumppuja eli just rikkinäisiä ja kulahtaneita vaatteita ja muita tekstiilejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän itseasiassa tiesinkin ja koitin selvittää, mihin kierrätykseen viedyt tekstiilit lopulta päätyvät. Julkisuudessa kun on ollut monenlaista huhua ainakin HM:n osalta. Toinen juttu on sitten se, että kehtaako liikkeeseen viedä jätesäkillistä tekstiilejä? :D Päässyt vähän kertymään. Täytyy ehkä viedä pikkupussi kerrallaan.

      Poista
  2. Samoin Lindexille saa viedä tekstiilejä. Suosittelen! Noista kaupoista saa vielä alekupongin vastineeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en ollutkaan tiennyt, että myös Lindexille voi, ei ole sattunut keräysastiaa silmään. Tutkailin tarkemmin asiaa ja Lindex näyttäisi käyttävän suomalaisen Remeo Oy:n kierrätyspalvelua, kun taas HM ja KappAhl toimittavat tekstiilit ulkomaille.

      Poista
    2. Joo ne onkin monesti kassan takana vähän "piilossa" ne keräysastiat. Hyvä tietää että lindex käyttää kotimaista kierrätyspalvelua.

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)