4. marraskuuta 2017

KUKKALEIKKI







Paikkasin viime kuun lopulla unohtuneen hääpäivän hakemalla kukkia kukkakaupasta. Poikkesin kauppaan sen kummemmin ennakkoon suunnittelematta, enkä siis tiennyt, mitä oikeastaan lähdin sieltä hakemaan. Kunhan nyt jotain kaunista ja sitähän sieltä kyllä aina löytyy. Toimin useinkin juuri näin, tai siis silloin harvoin, kun käyn. En myöskään yleensä pyydä sitomaan kimppua, sillä tykkään itse siitä, että saan sitten kotona valita mieleisen maljakon ja tehdä asetelmat itse. Tietysti tilanne on eri, jos kyseessä on virallisempi juhlallisuus, mutta näin epävirallisesti ei haittaa, jos lopputulos onkin sitten vähän kotikutoisempi.

Olen aina tykännyt värkkäillä kukkien kanssa ja muistan, kuinka lapsena/nuorena osallistuinkin parille kukkakurssille yhdessä äitini kanssa. Taisivat olla kranssi- ja kuivakukkakursseja silloin kuivakukkien kultaisella 90-luvulla. Näinköhän siitäkin villityksestä tulee taas kohta trendi. Toivoisinpa, että pääsisin vielä opettelemaan kunnolla tuoreidenkin kukkien käsittelyä.

Tämän kertaiset kukkaostokset jakaantuivat kolmeen eri maljakkoon. Tykkään siitä, että noinkin pieni määrä kukkia riittää piristämään useaa eri tilaa. Jo pari pikkukukkaa yöpöydällä tekee ihmeitä. Sidottu kimppu ei tällä kertaa meinannut millään asettua, enkä voi sanoa olevani siitä kovinkaan ylpeä. Ehkä puran sen vielä osiin ja kokeilen jotain muuta ratkaisua. Tässä tämän leikin hauskuus onkin, aina voi tehdä uudet asetelmat, kunnes kukat kuihtuvat. Napsaisinpa muuten myös pari harsokukan oksaa eilisen synttärikakun päälle koristeeksi. Instasta olet ehkä jo nähnytkin, miltä kakku kukkineen näytti. Siitä tulossa hiukan myöhemmin vielä kuvia ja ohjetta tännekin. Täällä ollaan siis herkuteltu viime päivät kakuilla. Yksi tytöistämme ja minä vietimme synttäreitä peräkkäisinä päivinä. Viikon päästä sitten isänpäivä. Marraskuu ei ole läheskään niin harmaa, kun sitä siivittää sopivasti pienet juhlat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)