KIRPPISLÖYDÖT 2 // VANHAT LASIT

Muistan, kun varhaisteininä kuljin isäni mukana lauantaisin kipputoreilla. Tai ei kai se joka lauantaista ollut, mutta jossain vaiheessa aika usein kuitenkin. Toisinaan pitkästytti, kun Isä jäi suusta kiinni kaikenlaisten työkalu-ukkojen kanssa, mutta tein minä itsekin siinä sivussa kauppaa Hevoshulluista ja milloin mistäkin. Aina olin valmis lähtemään mukaan. Sainpa muuten ekat Leviksetkin kirpparilta! Muistan, kuinka jouduin hiukan taivuttelemaan isääni ostamaan ne minulle. Hintaa en enää muista, mutta ai että olinkin sitten niistä ylpeä (salaa tietenkin), kuluneen mustat ja lahkeensuista risaisiksi leikatut, ja aidot! Ajatella, miten pienestä niitä hyviä muistoja voikin syntyä.

Miksi tämä nyt tuli mieleeni, johtuu siitä, että tälläkin kertaa sain houkuteltua isäni mukaan kirppisreissulle. Ei ollut työkalu-ukkoja myymässä, mutta löytyi vanhoja laseja (suuri keittiötölkki on takavuosien kirppislöytö sekin). Yhdessä myyjän kanssa mietimme, että lasit taitavat olla alkujaan juusto- tai sinappipurkkeja 60-/70-luvulta. Ajattelin nämä alkujaan mökkilaseiksi, mutta otin kuitenkin ensin meille käyttöön. Laseja oli kaikkiaan viisi, maksoivat yhteensä 1 euron. Harmikseni yksi laseista särkyi jo kotimatkalla kuljetuksessa ja pariin muuhun on tulla lohkeamat. Eivät nämä yksilöt olleetkaan niin kestäviä kuin kuvittelin vanhojen lasien olevan. Mökkilaseina olisivat turhan heikkoa tekoa käsitiskaukseen, mutta meillä saavat toimia juomalaiseina siihen asti, kunnes tulevat tiensä päähän. Huomaan, että näistä on tullut lasten lempilasit. En ihmettele, onhan näissä nyt oma viehätyksensä, muotoilu ja hentoinen kuvio ovat mielestäni todella onnistuneet.

Tänään kävin vanhimman ja nuorimman tytön kanssa pikaisen kirppiskierroksen. Instaseuraajat näkivätkin jo, mitä tällä kertaa lyötyi. Mietinpä vain, muistaako omat lapseni aikuisena näistä käynneistä mitään. Ei löytynyt tytölle farkkuja, enkä ostanut kaikenkirjavaa koristepapukaijaakaan. Olisikohan sittenkin pitänyt? Onneksi toisinaan olen voinut toiveet toteuttaa ja varmasti on löytöjä vielä edessä, mikäli haluavat mukana kulkea. 

VIHERPETTYMYKSIÄ

Pahoittelen, jos tämä blogi alkaa kuulostaa yhdeltä synkistelyltä, mutta kun tein sen taas! Suututin nimittäin viherkasvimme. Ilmeisesti tällä kertaa kesälomareissumme koitui kohtalokkaaksi. Perinteinen moka - laitetaanpa reilummin vettä, että pärjäävät täällä meidän poissa ollessa. Tai en ole ihan varma, oliko joku näistä päässyt välillä myös kuivahtamaan. Ei siis ihme, että suuttuivat. En minäkään tykkäisi, jos pidettäisiin nälässä ja sitten syötettäisiin ähkyyn.

Yksi heiveröinen kasvi päätyi suoraan roskiin. Maksaruoho taas oli kummallisesti kuihtunut lehtien alta ja yksi kaunis päivä se joutui satunnaisen lentävän lelun kohteeksi ja noin vain tipautteli kaikki, siis ihan KAIKKI, vartensa pöydälle. Kokeilumielessä laitoin muutaman irronneen varren suoraan multaan, ilman juuria, jos vaikka siitä vielä juurtuisi ja lähtisi kasvamaan. Eniten harmittaa kuitenkin tuo suurin, Alokasia (suomalaiselta nimeltään Juurakkovehka), josta niin tykkään ja jonka kasvua teillekin aiemmin hehkutin. Kaksi lehteä tuli silloin lisää, nyt olen napsinut jo neljä kuihtunutta pois. Mikä tässä on niin vaikeaa? Onneksi ensimmäisen kuvan kirjojuoru näyttää vielä ihan hyvinvoivalle. Siirsin sen pienestä kipostaan nyt isompaan, jotta sillä olisi paremmat oltavat kasvaa. Mutta ihan oikeesti, miten te viherpeukalot saatte kasvit pysymään hengissä!? 

LEMPEÄMPI SYKSY

Syksyn synkeyden torjunta aloitettu! Elokuun lopussa pohdin keinoja, miten selvitä syksystä synkistelemättä ja kyllä noita on jo tarvittukin. Toivottavasti saamme vielä nauttia aurinkoisistakin syyspäivistä, vaikkakin olen saanut myös huomata, miten harmaatkin päivät muuttuvat valoisammiksi, kun illan on saanut viettää hyvien ystävien seurasta. Viime viikonloppuna otin myös irtioton arjesta ja vietin antoisat pari lomapäivää Helsingissä. Koko viikonloppu oli harmaa ja enemmän ja vähemmän sateinen, mutta hyvässä seurassa ja mieluisten asioiden äärellä ei suurempikaan sade, rikkinäinen sateenvarjo tai rakot varpaissa päässeet latistamaan tunnelmaa. Reissun päätarkoitus oli katsastaa Helsingin Design Market ja useampi tunti siellä tungoksessa vierähtikin. Tuliaiset tuolta jäivät kuitenkin aika pieniksi, sillä enpä arvannut varustautua paksummalla lompakolla ja pakettiautolla. ;) Joka tapauksessa reissu tarjoili sopivasti inspiraatiota ja uusia haaveita ja ennen kaikkea vaihtelua peruskauraan.

Viikonlopun jälkeen on taas palattu tuttuun arkeen ja piristetty päiviä kynttilöillä ja omenapaistoksella. Uutta harrastusta vielä kaipailen tälle syksylle, mutta senkin suhteen taidan olla jo hajuilla, mikä se voisi olla. Hiukan muuten huvittaa nämä tämänkertaiset kuvat. Totuushan nimittäin on, että pikkulapsen kanssa ei tällaiset stailatut asetelmat kovin kauaa pysy aloillaan. Mukavaa vaihtelua minulle kuvaukseen. Viimeinen kuva muuten liittyy vahvasti seuraavaan aiheeseen. Palataan siis pian! 

SYYSKUKAT

Katsokaapa, miten symppiksen syyskukan löysin! Minulla on tapana silloin tällöin käydä seilailemassa halpakauppaketjujen liikkeissä katsomassa, mitä niissä myydään. Toisinaan olen tehnyt hyviäkin löytöjä, kuten viime vuonna nuo mustat lyhdyt Tokmannin alehyllystä. Tällä kertaa eksyin Hong Kongin puutarhaosastolle ja ai että ilahduin, kun tarjolla oli todella monenlaista syyskukkaa perinteisten callunoiden ja krysanteemien lisäksi. Pitkän arpomisen jälkeen hellyin ottamaan tuon vähän reppanankin näköisen tupsupäisen kukan ja pari muuta sen kaveriksi. Jotain kanervalajiketta taisivat olla nuo vihreät ja hopealanka. En ole mikään "kasvitieteilijä", joten tällaiset erikoisemmat kukat eivät yleensä jää päähäni. Näissä kausikukissa on muuten se hyvä puoli, että ne täytyy saada pysymään hengissä vain tietyn aikaa, toisin kuin sisällä kasvavat viherkasvit. :D Oottakaas, kun näytän, miten mun uusimpien viherkasvien kanssa kävikään...

LÄMMITYSTÄ

Niin vain tuli villasukkakelit. Eräs aamu lämpimästä peiton alta kömmittyäni totesin, että nyt ei pelkät villasukat auta. Pärekorin pohjalta löytyi vielä muutama halko, joilla sai viluisen emännän taas tyytyväiseksi.  Seuraava kylmempi jakso laittaakin sitten hakemaan halkokuorman puusäilöstämme lähemmäksi lämmityspaikkaa. Vaan onhan tuossa touhussa aina oma hohtonsa, se ritinä ja lämpö, tunnelmasta puhumattakaan. Ei silti haittaa, että syyskuu alkanee ihan kohtuullisissa lämpötiloissa.

Täällä eletään syyskuussa, miten sen nyt sanoisi, hiukan jännittäviäkin aikoja. Nuorimmaisemme täyttää loppukuusta kolme, mikä pistää tosissaan miettimään, mitäs tässä nyt sitten. Huomaan itsessäni heränneen levottomuuden jo muutama kuukausi sitten ja myönnän, että mielessä myllertää. Kaikki on toistaiseksi avoinna ja niin epävarmaa. Ei nimittäin ole työpaikkaa, mihin palata. Toivottavasti kuukausi tuo tullessaan jotain kivaa. Pitäkää peukkuja!

Kivaa on myös se, että blogi täyttää tässä kuussa 5 vuotta! Eräänlainen virstanpylväs sekin. Pitäisi melkein juhlia! Vaikka silloin tällöin tuleekin pohdittua blogin kohtaloa, on ainakin tähän asti blogihommat tuntuneet mukavilta ja tuoneet arkeeni kivaa piristystä. Samaan menoon on siis tarkoitus jatkaa. Kiitos teille, kun jaksatte seurata.