29. joulukuuta 2016

Kranssi




Pari tarkempaa kuvaa vielä tekemästäni kranssista. Huomaa, että kuvat on otettu eri päivinä. Kranssin kukka ei näköjään kestänyt ryhdikkäänä kovin kauaa, mutta on kuitenkin edelleen vihreä ja kaunis. Ehkä muokkaan kranssia kukan kuihduttua vielä kestävämmillä materiaaleilla. Ainakin eukalyptus ja havut kestävät katsetta vielä kuivuttuaankin.

Muutama päivä tätä vuotta jäljellä. Täällä ollaan elelty jossain välitilassa, ilman suurempia suunnitelmia mistään. Tänään kävimme ale-ostoksilla ja huomenna on siivouspäivä. Mielessä on pyörinyt mennyt vuosi. Kai sitä jonkinlainen tilinpäätös pitää itsensä kanssa näin vuoden päätteeksi tehdä, jotta voi aloittaa uuden vuoden ns. tyhjältä pöydältä tai paremminkin menneet kokemukset siististi pöytälaatikoissa. Hyvää loppuvuotta teille! <3


28. joulukuuta 2016

Joulu 2016












Joulun parhaat...

Kaunein valo: Kynttilä. Kynttilöitä on poltettu aamusta iltaan. Tuikut ovat palaneet tänä vuonna Iittalalta lahjaksi saamissani Ultima Thule kynttilälyhdyissä. Lasin läpi tuleva valo on näissä mielestäni erityisen kaunis.

Kattauksen värit: Valkoinen, vaaleanpunainen, messinki, ripaus punaista ja vihreä. En suunnitellut kattauksia sen kummemmin etukäteen. Kaapista löytyi lahjaksi saadut Havi'sin servetit ja pienet havut napsaisin kuusen alaoksilta.

Makein herkku: Piparkakkujäädyke. Jäädyke on helppo jälkiruoka, sillä sen voi valmistaa etukäteen pakastimeen. Raskaamman jouluruuan jälkeen maistui puolukoiden kera ihanan raikkaalle. Resepti löytyi Arlan sivuilta.

Kaunein kukka: Jouluinen kranssi. Tämän joulun ehdoton hitti. Omani tein pikapikaa vielä aattoaamuna. Olin tilannut kukkakauppaan jo pari viikkoa aikaisemmin materiaaleja kranssiin, mutta näin viime tippaan se sitten lopulta jäi. Mutta ai että vain sopiikin nätisti tuohon kaapiston päälle. Toivottavasti kestää vielä jonkun aikaa kauniina.

Helpoin diy-kuusenkoriste: Kanelitangot pitsinauhalla. 

Mukavin näperrys: Origamitähdet. Näihin jää koukkuun. Hyviä ohjeita löytyi YouTubesta ja parhaat paperit vanhoista marimekon joulukuvastoista. 

Muuten vain parasta joulussa: Hitaat aamut. Suklaa. Perhe. Jouluvieraat. Lanttulaatikko. Joululaulut. Joutenolo. 

24. joulukuuta 2016

Joulurauhaa





Riisipuuroa mahat pullollaan. Suklaarasiasta valitaan parhaimmat päältä. Koti on juhlaan valmistettu. Taustalla soivat joululaulut vienosti ja ilmassa on odotusta. Aika pysähtyä ja rauhoittua. Ihana joulu! 

Rauhallista Joulua!


18. joulukuuta 2016

4. adventti



Neljä kynttilää. Nyt ollaan jo lähellä. Tämä joulunalusaika on kyllä sujahtanut sukkelasti. Pää suttaa näin sunnuntai-iltana jo aika tyhjää. Mahtuipa aika paljon touhua yhteen viikkoon:

Joulukorttien postittamisen lisäksi päänvaivaa tuottivat vielä muutamat postiin lähtevät paketit. Nyt on kuitenkin kaikki sellaiset hommattu ja odottamassa enää vain postiin kiikuttamista. Oman porukan lahjoja on vielä jokunen kaupassa, joten ensi viikolle on odotettavissa ainakin yksi täsmäisku joulukaupoille. 

Tiistaina juhlittiin koulun joulujuhlaa ja lauantaina koululaiset aloittivatkin jo puurojuhlan siivittämänä joululoman.

Parina päivänä on kodissa tuoksunut joululeivonnaiset. Lapsille riittää vielä piparin paistoa ja itsellenikin toivottavasti joku hetki aikaa leipomiseen.

Yhden illan olin auttelemassa ystäväperheen muuttosiivouksessa. Pääsivät jouluksi uuteen kotiin. <3 

Viikonloppuna saimme jälleen nauttia yövieraiden seurasta. Meillä onkin ollut nyt yövieraita kolmena viikonloppuna peräkkäin, harvinaista herkkua. Kauempana asuvia ystäviä majoittaa kyllä mielellään.

Tänään saimme vielä illan päätteeksi yllätysvieraita. Yrittivät toimittaa oven raosta pakettia kummitytölle, mutta ihan istahtamaan joutuivat. Ei sitä niin vain meillä kävästä. ;)

Kuusi yötä jouluun. 

16. joulukuuta 2016

Joulukortit






Lähtivät ajoissa. Mikä siinä on, että aina täytyy ottaa pieni kilpajuoksu joulupostin kanssa. No, mulla sattui olemaan yksi parivuotias mutka matkassa, joka kerkesi tussata ensimmäisiin versioihin omat kuvionsa. Melkein jo luovutin, että mennään sitten ostokorteilla, mutta yksi kaunis ilta sain kuitenkin innon päälle. "Mutkalle" omat paperit eteen ja sutimaan kiireellä uusia. Seuraavana päivänä mies kiikuttikin jo korttipinon painosta kotiin. Joskus homma toimii. Ei nimittäin ole itsestäänselvyys, että käsi aina tottelee sivellintä, vai oliko se toisin päin, ja vielä muuallakin ollaan vikkeliä. Osa on jo korttinsa postitontun jakamana saanut ja lopuille kiikutetaan sitten omin voimin. Miten teidän kävi? Ehdittekö ajoissa? Onneksi on ykkösluokka, jolla itsekin vielä viimeiset kortit ja lahjomukset laitan matkaan.

11. joulukuuta 2016

3. adventti





Viikko hurahti vauhdilla. Päivät täyttyivät kuin itsestään erilaisista touhuista. Muutama jouluostos (ja talvivaatepäivitys) -reissu, joulukorttien tekoa, leivontaa, pikkujoulujen järkkäilyä ja viettoa meillä sekä yövieraita. Nyt väsyttää, mutta olihan vain mukavaa. Alkaa olla aika kiva jouluhyrinä jo. Kaksi viikkoa jouluun. 


4. joulukuuta 2016

2. adventti




Neljä kalenterin luukkua auki. Äkkiä tämä joulukuu tästä luiskahtaa, nyt ollaan jo toisessa adventissa. Mulla käy lähes aina niin, että hyvissä ajoin aloitan kaiken jouluisen suunnittelun, mutta kuitenkin yhtäkkiä hoksaan, että jouluun on enää ihan vähän aikaa. Nyt on sentään kaikki kynttilät kynttelikössä. Pikku juttu kerrallaan. Nautitaan näistä kauniista hetkistä jo ennen joulua. Se olkoon tämän joulun teema.