16. elokuuta 2016

Olohuoneen kesäasu 2016






Tiedättekö mitä? Lauantaina pidin siivouspäivän ja iski ihan hillitön vimma päästä eroon ylimääräisistä tavaroista. Oli jo aikakin! Nyt on kuulkaas rompetta myynnissä tai ei niinkään rompetta, vaan ihan käyttökelpoista ja hyvää tavaraa, mutta meille tarpeetonta. Tässä muutaman päivän aikana olenkin ahkerasti kuvannut ja näpytellyt tuotteita netin eri myyntikanaville. Toivottavasti lähtevät liukkaasti liikkeelle. Vimmoissani päätin myös laittaa tuon olohuoneen vanhan senkin myyntiin. Hiukan ristiriitaisin fiiliksin kylläkin, mutta korvaavat suunnitelmat vilisevät jo mielessä. 

Lauantain aikana saimme myös vihdoin aloitettua entisen työhuoneen "remontin". Tulee muuten niin prinsessaa, että apua! Ja voihan maalisävyn valinnan vaikeus. Toivottavasti saan prinsessa-mielikuvan vielä loivennettua muilla ratkaisuilla. Näette sitten, kunhan huone alkaa olla esiteltävässä kunnossa. Olohuonetta siis tänään vielä tämän näköisenä tässä, mutta ehkä huomenna jo toisenlaisena, toivottavasti. 



Vinkki: Munakennot on uusi päre. Viime kesänä nuohooja yhtäkkiä rupesi kyselemään, että käykö mies paljon salilla? Saatoin hetken näyttää hiukan äimistyneeltä yhtäkkisestä kysymyksestä, kunnes nokikolari viittasi halkokoriin. Koko kesän saldo siinä. Pian niitä tarvitaan.

2 kommenttia:

  1. Vähän yllättävä kysymys :D Meillä ei mies kövisi niiden perusteella edes lenkillä, koska koko kesänä ei ole tarvinnut munia kennoissa ostaa. Päinvastoin, kennottomia munia on jaettu naapureillekin. ;)

    VastaaPoista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)