21. tammikuuta 2015

Valkoista ja vihreää sekä ajatuksia bloggaamisesta










Mitä ihmettä, kuvia kuusesta ja joululahjoista. Eikös se mennyt jo, joulu? Tästä päästäänkin sujuvasti viime aikoina päässäni muhineisiin ajatuksiin tästä harrastuksesta, bloggaamisesta. Niinkuin kuvista huomata saattaa, on tämä bloggaaja auttamattomasti jäljessä näissä julkaisuissaan. Toiset kirjoittelevat jo kevään trendeistä ja kuvissa vilahtelevat tulppaanit pastellisissa sävyissä. Ei täällä vain.

Aloitetaanpa siis vaikka ensin ajatuksista trendeistä. Täällä ei nimittäin pysytä mukana trendien kärjessä, niinkuin monissa muissa blogeissa näyttäsi vahvasti olevan. Ei sen puoleen, en muutenkaan ole sitä tyyppiä, joka laittaisi kotia viimeisimpien trendien mukaan, onneksi. Jää moni hetken pinnalla pyörivä juttu ostamatta, joka myöhemmin päätyisi vain kaapin perukoille pyörimään. Tässä asiassa auttaa myös suuresti tilin saldo. En silti voi kieltää, ettenkö haluaisi esimerkiksi päivittää sohvaamme uudempaan, trendikkäämpäänkin tai ostaa sitä ihanaa Hay:n villamattoa korvaamaan olohuoneemme aivan liian pienen (ja trendittömän) maton. Nämä ovat haaveita, jotka toivottavasti joskus vielä toteutuvat. Entä sitten aihe bloggaamisen kannalta ajateltuna, eikö blogi käy vähän tylsäksi, kun kuviin ei ilmesty kovinkaan paljon uutta? Toisinaan tätä mietin, kun selaan muiden trendien harjalla kulkevien blogeja. Onko blogini kenenkään mielestä mielenkiintoinen, kun kuvissani ei näy designklassikot, ei marmoritarjottimet, enkä ole maalaamassa seiniämme kalkkimaaleilla tai nyt niin trendikkäillä syvän usvaisilla sävyillä, vaikka niistä tykkäänkin? Huomaan kyllä seuraavani itse nykyään enemmän niitä blogeja, joissa näkyy oikea elämä, eikä niinkään se kiillotettu pinta. Ja tiedän myös, että lukijoissani on monta oikeaa tuttua, jotka tulevat tänne siitä syystä, että haluavat nähdä ja kuulla, mitä minulle kuuluu, eivätkä lue blogiani esimerkiksi inspiroituakseen itse sisustuksen saralla. Mutta entäs ne muut kävijät? Ja tarvitseeko sitä edes miettiä, kun on kyseessä harrastus, jota teen myös omaksi ilokseni? En voi kieltää, etteikö saamani kommentit tai kävijälukumäärät ilostuttaisi ja antaisi itsellenikin intoa tähän touhuun. Toisinaan tulee kuitenkin mietittyä, että täh...kiinnostikohan tämä ketään, kun yhtään kommenttia ei kuulu.

Ajankäytöstä. Kirjoitan blogia yleensä joko aamulla, kun eskarilainen ja koululainen ovat niillä teillänsä ja pikkuisin nukkuu. Siinä välissä kun pyykkikone pyörii ja aamun sänkyjen petaukset ja tiskit on hoidettu. Tai sitten myöhään illalla, kun lapset nukkuvat ja on hetki aikaa itselle. Tarpeeksi pitkiä hetkiä bloggaamiselle on tällä hetkellä kovin vähän. Joudun monesti tekemään postauksen osissa. Siksi nytkin kuvat ovat joulun ajalta. Jossain välissä ne muokkasin blogiin sopiviksi ja nyt kirjoitan tätä kuumeisesti siinä pelossa, että vaunuista kuuluu kohta käsky muihin töihin. Ja silti tunnen olevani niin myöhässä. Toisinaan tympii, kun haluaisi tehdä enemmän, kuvata enemmän ja julkaista useammin.

Ja sitten vielä aiheesta valokuvaus. Minulla on mielestäni hyvä kamera: Nikon D5100, muutama hyvä objektiivi, lisäsalama ja nyt uutena myös joululahjaksi saamani jalusta. Kalusto valokuvausta varten on siis kunnossa. Olen kuvannut pikkutytöstä lähtien. Ensimmäisen kamerani sain muistaakseni ala-asteikäisenä ja harrastus onkin säilynyt tähän päivään asti mieluisana. Ongelmana on silti edelleen taidon puute. En ole koskaan käynyt yhtään valokuvauskurssia, pitäisi kyllä. Mutta jälleen kerran tarvittaisiin aikaa, pitäisi ehtiä harjoitella ja taas harjoitella. Helpoksi tätä ei myöskään tee se, että tuppaan olemaan vähän turhan vaativa itselleni. Mielellään julkaisisin vain täydellisiä valokuvia. Nytkin harmittaa, kun osa postauksen kuvista ei niitä ole. :D Kuvankäsittelytaidot ja tietokoneen hallinta olisivatkin vielä hyvä lisä aiheisiin, mutta jääköön ne tällä erää.

Mikä tämän vuodatuksen tarkoitus sitten oli. En oikein itsekään tiedä. Piti vain kirjoittaa. Olen pahoillani, että jutusta tuli jokseenkin negatiivissävytteinen. Enkä missään tapauksessa halua loukata teitä, jotka ehkä tunnustatte olevanne niitä trendeistä tykkääviä. Jokainen saakoon olla ja blogata, miten tykkää, jos siitä saa itselleen hyvän mielen ja on aidosti kiinnostunut ja tykästynyt niihin asioihin, mitä kulloinkin tuo julki. On muuten minullakin tällä hetkellä esimerkiksi eucalyptuksen oksia maljakossa, niinkuin monilla muillaki näyttäisi olevan. ;) Enkä myöskään voi kieltää, ettenkö itsekin jossain määrin seuraisi trendejä. Onneksi pienelläkin budjetilla voi olla edes hiukan trendikäs. Mutta vain siksi, että itsekin tykkää. Ei siksi, kun se on trendikästä tai siksi, kun muillakin on. Toivottavasti en koskaan hukkaa omaa tyyliäni (onko sitä?) blogien kautta tulevaan trenditulvaan.

Näitä ajatuksia tai lähinnä kysymyksiä on viimeisen vuoden aikana pyörinyt useinkin mielessä. Miksi teen tätä? Olisiko parempi vain lopettaa koko touhu, kuin tuskailla ajan puutteen kanssa? Mitä itse saan tästä ja saako kukaan muu tästä mitään? Näitä mietin edelleen...


P.s. Ihana himmeliprintti on Sweet living and things-blogia pitävän Jaanan käsialaa, kiitos siitä! Pöllö kuusenkoriste Ikeasta ja saman aiheen kynttiläkippo Kodin1:n loppuunmyynnistä. Harmittaa, että juuri Kuopiosta, missä muutenkin on aika vähän pientavaraa myyviä sisustusliikkeitä, päättivät tuon liikkeen lopettaa.

P.p.s. Onnittelut, jos jaksoit lukea koko tekstin. :) 

14. tammikuuta 2015

Talvihäät









Viime lauantaina saimme viettää rakkaan siskoni ja hänen sulhonsa häitä. Juhlat olivat todella kauniit ja onnelliset. Koristelut olivat onnistuneet loistavasti. Hääparin asut, kukat ja kaikki muu kynttilänjalkoja myöten sopivat hyvin talviseen ajankohtaan. Tai noh, tuolle kakun päällä pyöräilevälle pariskunnalle saattaisi tulla kylmä näillä keleillä pyöräillessä. ;)

Itse taisin jännittää niin omaa puheenvuoroani hääjuhlassa, että osa kuvista meni totaali pieleen. Muutenkin koen juhlissa kuvaamisen hiukan haastavaksi, kun tilanteet tulevat usein niin nopeasti eteen. Mutta toisaalta, jos keskittyisi enemmän kuvaamiseen, jäisi osa itse juhlasta kokematta. Ehkä parempi siis näin. Muistot säilyköön kirkkaana.

Tuoreelle avioparille toivon sydämestäni oikein onnellista yhteistä loppuelämää. <3

5. tammikuuta 2015

Jouluiset unet





Punavalkoiset raitalakanat takasivat tänäkin jouluna lempeät unet. Näitä lakanoita tulee käytettyä jostain syystä lähinnä joulun tienoilla. Sen sijaan Annon tekstityyny saa olla muulloinkin viestittämässä sille toiselle puoliskolle niitä sanoja, joita harvoin tulee ääneen lausuttua. Ja miksei myös itsellekin hyvänä muistutuksena siitä, kuinka tärkeää on pitää huolta itsestään. Ihan vain sen vuoksi, että voit olla se ihana toisille. Riittävästi unta, säännöllisesti murua rinnan alle, sopivasti omaa aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa itselle tärkeitä juttuja. Siinä ainakin minun avaimet, millä se ihan tavallinen elämä (ainakin pääsääntöisesti) pysyy positiivisella puolella. Ei mitään uutta ja ihmeellistä, mutta ei tee pahaa kelata näitä välillä uudelleen. Tässäpä aatoksia edellisen postauksen jatkeeksi. Selkeästi joku uuden vuoden käynnistyminen menossa mulla. Saatte tekin kertoa, millä teistä kuoriutuu se i-h-a-n-a? Tai jos tekee tiukkaa kutsua itseään ihanaksi, niin kertoile ne omat hyvän mielen aiheuttajat.

4. tammikuuta 2015

Joulun (t)aika










Joko joulu on ohi? Itse taisin keskittyä jouluna lähinnä oleiluun ja syömiseen, kun näitä joulukuvia tulee vasta nyt. En silti malta olla julkaisematta muutamia jouluisia tunnelmatuokioita, vaikka monen katseet ovatkin jo tässä nykyisessä uudessa vuodessa ja tulevaisuudessa.

Joulu teki tehtävänsä. Unta on riittänyt, jouluruokaa tarjoiltu, pukkia jännitetty, reissua heitetty, sukulaisia ja ystäviä nähty, suklaata syöty (vauvan) vatsanpurujenkin uhalla ja käyty aletungoksissa. Mitäpä sitä muuta olisi osannutkaan toivoa. Onnistunut joulu (kohta) takana.

Sitten koitetaan ymmärtää, että tässä eletään jo seuraavaa vuotta. Miten vuosi menikin taas kerran niin nopeasti? Vastahan sitä tänne kirjoittelin, kuinka viime vuoteen lähdettiin taskut tyhjinä, vailla minkäänlaisia suunnitelmia tai odotuksia. Niin vain taskut täyttyivät ja ihan pullolleen tulivat. Tuo meidän palloposki on ehdottomasti vuoden ykkönen. Vuoteen mahtui myös hiukkasen töitä, hiukka enemmän talon ja pihan saattamista valmiimmaksi, ihanan lämmin kesä (josta en ison mahan takia ikävä kyllä kovinkaan nauttinut), ensimmäisen koululaisuus ja toisen eskaritouhut. Taskun pohjilta voi kaivella joitakin huolen aiheita, mutta taskut ovat onneksi niin syvät, ettei niihin kovin helpolla yletä. Mitä olisikaan elo ilman vastustusta? Tylsää todennäköisesti. Hyvillä mielin ja kiitollisna saa tähänkin vuoteen lähteä. Kalenterin sivuille on rustattu pelkästään mukavia juttuja. Melkein tässä jo jännittää, mitä kaikkea sitä saakaan taas kokea. Ja ne lupaukset...onkohan niitä? Olla armollisempi itselle ja parempi muille. Siinä lienee kylliksi.

Onnellista vuotta 2015!