10. syyskuuta 2014

Sehän on vessa









Talostamme löytyy vielä pari huonetta, joista ei ole kuvia tänne herunut. Yksi niistä on tämä hyvinkin tärkeä pieni huone. Vihdoin koen sen olevan niin valmis ja siivouksen jäljiltä esittelykunnossa, että tohdin sen teillekin vilauttaa. Ihme, että olen näinkin kauan tätä viivytellyt, sillä itse pidän melkein eniten (kehtaako tätä edes tunnustaa?) juurikin tästä tilasta kodissamme. Toki olen tyytyväinen muutenkin moneen talossamme onnistuneeseen valintaamme, mutta erityisesti täällä toteutui pari sellaista juttua, jotka olivat niitä rakennusajan pakko saada-pinttymiä. Eipä tämä sen kummemmin esittelyjä kaipaa. Rakennusaikana valintoja pohdittiin täällä ja täällä. Altaan oikealla puolella on vielä korkea kaappi, joka ei tällä kertaa mahtunut kuviin. Haasteellinen kuvattava tällainen pikkukoppi.

Sattuiko muuten joku hoksaamaan, mikä aiemmin blogissa lamppuhaaveissa vilahtanut yksilö tuolta katosta roikkuukaan? Tämä lamppu on Framan E27, joka jäi pahasti kaivelemaan mieltä keittiön pikkulamppuja mietittäessä. Tulin hankkineeksi lampun tuliaiseksi (itselleni) viime vuotiselta Kööpenhaminan reissulta. Se sopiikin mielestäni mainiosti kaveriksi peilin molemmilla puolilla oleville seinälampuille. Himottaisi kyllä hommata tuohon vielä se isompi poltin, joka siihen virallisesti kuuluisi. Toisinaan mietin, että miksi näinkin mieluisan lampun täytyy roikkua juuri vessan katossa, mistä sitä harvoin tai ainakin vain hetkittäin voin ihastella, mutta siellä se nyt on. Voihan sen toki joskus sieltä vielä siirtää johonkin näkyvämpään paikkaan.

Valaisinaihe on muutoinkin ollut viime aikoina meillä pinnalla. Sen jälleen huomaa, valaisimien puutteen nimittäin, kun illat alkavat syksyä kohden hämärtyä entisestään. Jotain helpotusta tähän ongelmaan on meillä muuallekin vihdoin saatu. Siispä tiedätte, mitä odottaa seuraavaksi. Itsekin ihan innoissaan täällä. :)


Muut wc:n tuotteet:

wc-istuin: Villeroy&Boch Omnia Architectura + seinäkotelo Grohe Solido
seinälaatta: Laattapiste TH White Glossy
lattialaatta: Pukkila Shape Black
"listalaatta": Pukkila Arkitekt Color-Black mosaiikki
kalusteet: Ilona-keittiöt
allas: Otsoson Meri 1200 C
hana: Oras Cubista (2805)
posliiniset nupit: Lundagård
seinävalaisin: Domus Classicasta
pyyhenaulakko: Clas Ohlsonilta

6 kommenttia:

  1. Tuo seinävessan kotelointi tekee tosi kivan hyllyn seinälle. Lattian puhtaanapidon takia minäkin tykkäisin seinävessasta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunalaudan korvike. :) Ja juuri tuo puhtaanapito oli mielessä, kun seinäpyttyä hankittiin. On kyllä kätevä siinä suhteessa.

      Poista
  2. Tosi kaunis vessa ja tykkään hurjasti tuosta sormipanelista! Hieno valinta ja täydellinen yhdistelmä lattialaatan kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että muidenkin silmään mätsää. :)

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)