9. joulukuuta 2013

Jouluiloa kortilla




(BLOGIYHTEISTYÖ) Joulukorttien postitus alkaa olla käsillä. Itselläni on sen verran monta askarteluprojektia kesken, että päätin suosiolla jättää joulukorttien askartelun tänä vuonna väliin. Lapsoset tosin jaksavat tehdä tänäkin vuonna omat näperryksensä. Taitaa se kaikenlainen askartelu meillä kuulua jo pienempienkin tyttöjen jouluvalmisteluihin.

Mihinkään kimallejoulumassakortteihin en tänäkään vuonna silti aio sortua, vaan ajattelin edes pienesti tukea joulukorttiostoksillani sitkeitä pienyrittäjiä. Näiltä taiteilijoilta löytyy monesti yhtälailla persoonallisia ja kauniita kortteja, joilla muistaa ystäviä. Yksi valloittavia kortteja tuottava taiteilija on kuvittaja, graafinen suunnittelija ja taiteen maisteri Meeri Hentilä, jonka tuotteet kantavat nimeä Merri.

"Merri tekee julisteita ja kortteja herkullisista väreistä ja arjen ilonhetkistä. Printtien aiheet löytyvät yleensä tavallisesta arjesta, kodista, ystävien keskeltä. Inspiraatio voi syttyä kaatuneen kukkapurkin äärellä vaihdetusta hymystä tai eriparikupeilla katetusta pöydästä. Meerin töissä vapaa viiva, puhtaat värit ja yksityiskohtien sekä suurten pintojen kontrasti ovat olennaisia tekijöitä." (teksti lainattu astubutiikkiin.fi-sivuilta)

Merrin kortteja ja julisteita pääsee tilaamaan Merrin omasta putiikista* tai Astubutiikkiin.fi* sivuston kautta. Perjantaihin asti vielä aikaa rustailla kortteja, jotta ehtivät joulupostiin. Itse olen yleensä se, joka viimeisenä päivänä kiikuttaa punaisen kuoren postiin. Onneksi on kortit jo odottamassa rustaajaa.

EDIT: Merrin kortit ovat nyt alennuksessa 10 kpl / 10 €. Ostoksille pääset edellä näkyvistä linkeistä! Tarjous on voimassa joulukuun loppuun asti.


* Teksti sisältää mainoslinkkejä.

(Kirjoittaja on saanut korteista alennusta bloginäkyvyyttä vastaan)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)