11. kesäkuuta 2013

Sukkasillaan




Kun talossa voi kävellä sukkasillaan, täytyy siellä olla jo aika valmista. Kolmessa makuuhuoneessa pääsee tallustelemaan ilman kenkiä, tai on oikeastaan ihan välttämätöntä. Ja kyllä tuntuukin parketti mukavalle sukan alla, lämpimälle ja suorastaan samettiselle. Vain lattialistat ja vaatekaapit puuttuvat.

Pakko ihan kehaista, että vietin itsekin yhden illan konttausasennossa parkettia laittamassa. Ranteet sai kyllä tuta, kun lautoja taputteli pontteihinsa. Sinänsä asennus ei mitään kovin vaikeaa ollut ja parketti oli laadultaan hyvää. Ihan nätisti asettuivat pontit kohilleen, kun vain tekniikka oli hallussa. Kyllähän tuolla enemmänkin viihtyisi hommissa, jos vain saa häiriöttä tehdä. Ja kivaa vaihtelua siihen siivoojan pääsuunnittelijan rooliin, mikä minulla yleensä työmaalla on ollut.

Laatoitustyöt alkavat olla lopuillaan. Ensi viikkohan on jo juhannusviikko, jolloin kaikki kalusteet saapuvat. Suurin osa kalusteista sijoittuu laatoitettuihin tiloihin, joten tässä täytyisi ihan tosissaan ruveta tutustumaan saumaukseen. Päätimme jättää yleisten tilojen parketin laiton kalusteiden asennuksen jälkeen, niin pystyy hiukan huolettomammin touhuta painavien kalusteiden kanssa. Vaikka tämä rakennusaika ei aina niin mielekästä olekaan, niin on se vaan mahtavaa, kun alkaa tulla jo niin valmista, että voi vaikka miettiä huonekalujen paikkoja. Pitäisiköhän pistää ensimmäiset uudet sisustushankinnat jo tilaukseen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)