21. toukokuuta 2013

Huoltamossa




Täällä pyykätään, puetaan rymyvaatteet, huuhdellaan kurat kumppareista, pestään marjasankot, kaivetaan imuri kaapista ja pyöritellään monenlaista muutakin arkista touhua. Tämän tilan kautta kuljetaan myös kylpyhuoneeseen. Tilan kalusteiden suunnittelu on ollut ehdottomasti kaikista haastellisin. Niin paljon toimintoja ämpätään samaan tilaan ja kaiken pitäisi vielä toimia jotenkin järkevästi. Näihin suunnitelmiin ollaan nyt tultu. Arki näyttää, pyöriikö huoltamo. Jokin kätsy pyykinkuivaussysteemi pitäisi vielä keksiä (ehkä kattoon hiissattava?). Tila, johon pyykinroikotin on ajateltu, ei ole järin suuri. Ja kun tuohon samaiseen aukkoon olisi niin kiva saada saunaan menijöille penkkikin. Hiukan vielä päänvaivaa aiheuttaa myös lasten ulkovaatteiden kuivaus. Märkinä kun niitä ei oikein kaappiinkaan voi tunkea. Elämä näyttäköön ratkaisut näihinkin pulmiin.

Kaappien oviksi valitsimme valkoiset sileät kalvo-ovet. Vetimet ovat samat kuin keittiössä, mutta kapeammat. Tason pätkään tulee kangaskuvioista laminaattia. Hyvin simppeliä ja väritöntä siis. Räväytetään sitten vaikka verholla, niin saadaan pyykkärille iloa arkeen. Tuosta tulikin mieleen, että mullahan on nytkin pyykit koneessa ja kone on jo vaiennut ties milloin. Siis pyykkimuijaksi lähden mä.

2 kommenttia:

  1. Teillä on ruhtinaallisen paljon kaappitilaa kodinhoitohuoneessa ja muutenkin näyttää toimivalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuossa monta sellaista juttua, mitä olen toivonut. Ideaalitilannehan olisi, että likaiset ja puhtaat olisivat eri tiloissa siis erikseen kuraeteinen ja pyykkihuolto. Se vaatisi vain muutamia lisäneliöitä. :) Kiva, kun olet liittynyt jäseneksi.

      Poista

Kirjoita vain...ilahdun aina suuresti kommentistasi! :)