21. helmikuuta 2018

POHDINNAN PAIKKA









Heipparallaa. Voisin kirjoittaa keveästi ihanasta auringonpaisteesta, mutta se tuntuisi niin diipadaapalle, että ajattelin sitten antaa tulla sitä, mitä tällä hetkellä mielestä kumpuaa.

Ihmiset ovat alkaneet tosissaan puhumaan keväästä. Totta kyllä on, että aurinko paistaa vihdoinkin niin korkealta, että säteet yltävät näin keskellä päivääkin ihan sisälle asti, sen sijaan, että häipyisivät pian aamun koitteen jälkeen taas mailleen. Olen kaivannut sitä lämpöä, minkä tuntee, kun asettuu auringon läikkään ja olen tyytyväinen, että olen myös malttanut asettua hetkiksi niihin läikkiin ja ihan vain olla. Kevät tuntuu silti vielä kovin kaukaiselta sillä ulkona on viime päivinä ollut kirpakka pakkanen, eikä kevään merkeistä ole näillä main tietoakaan. Koitan olla tuskastumatta talveen, joka tässä vaiheessa vuotta tuntuu vain kestävän ja kestävän. Luntakin on niin paljon, että veikkaan, että juhannuksena pääsee vielä laskettelemaan.

Kaikki lapset ovat tällä hetkellä kipeänä. Koululaiset aloittivat sairastelemisen sunnuntaina ja nuorimmaisella nousi tänään kuume. Mieskin niiskuttaa, mutta kävi kuitenkin tunnollisesti töissä. Itselläni hiukan jomottaa otsaan sillä tavalla kuin nyt yleensä taudin yrittäessä päästä päälle. Pitkään tässä ollaankin saatu olla terveenä, kun kuulostaa ympärillä olevan vaikka mitä tautia liikkeellä. Päivät ovat menneet unenomaisissa tunnelmissa, kun talo on ollut niin kovin hiljainen. Pakollista hidastamista, ehkä sekin on ihan hyvä välillä. Toivottavasti taudit kuitenkin häviävät kohtuu nopeasti. Ei tätä hiljaiseloa montaa viikkoa jaksa.

Elän tällä hetkellä selkeästi pohdinnan jaksoa. Mietin elämääni ja sitä, millaista haluaisin sen oikeasti olevan. Näitä jaksoja tulee aina silloin tällöin ja ne kuuluvat asiaan. Elämä nyt vain on sellaista. Toisinaan on aikoja, kun elo soljuu kuin itsestään tyytyväisenä eteenpäin ja sitten tulee taas aika, kun mieli alkaa halajamaan jotain uutta ja se laittaa mietinnät rullaamaan. Tällainen jakso voi tosin tulla eteen ihan tilanteen pakostakin, esim. kun lapset kasvavat tai edellinen työ loppuu. Käyn jonkinlaista sisäistä taistelua itseni kanssa ja kyseenalaistan omia ajatuksiani ja jopa tunteitani. Kai tämä on samalla sitä ihmisenä kasvamista. Tunteet menevät ristiin ja rastiin ja muutos tuntuu vielä kovin pelottavalta. Ehkä kirjoitan tästä vielä lisää, kun ajatukset selkeytyvät. Puntaroitavaa on paljon, mitä minä tahdon, riittääkö taidot ja motivaatio, mikä perheellemme sopii, mikä on lasten kannalta parasta, kestääkö talous...noin muutamia mainitakseni. Mitään todella vakavaa ei kuitenkaan ole meneillään, ei kannata siis huolestua. Muutamia kovempia pähkinöitä vain.

En tiedä, miksi kirjoitan näitä ajatuksia tänne, kun blogin pääpaino on ollut sisustuksessa. Tuntuu vain niin kovin turhalle kirjoittaa siitä, millaisia sisustustyynyjä olen laitellut tai asetelmia muutellut, kun ajatukset ovat ihan muussa kuin sohvatyynyissä. Sitä paitsi, kun oikein mikään ei viime aikoina ole sisustuksessa muuttunut. Samat tekstiilit ja tavarat täällä seilaavat paikasta toiseen. Välillä tulee ajatuksia, että miksi oikeastaan edes kirjoitan tätä blogia ja pitäisikö vain lopettaa. Ei tarvitsisi miettiä, mistä kulmasta nyt kuvaisin ja mitä kirjoittaisin. Kameran kanssa on myös tällä hetkellä hiukan hankaluuksia. En ole varma, onko siinä jotain häikkää, kun tuntuu ettei tarkennus aina toimi halutulla tavalla. Olen myös tullut kameran kanssa siihen pisteeseen, että kamerani ei pysty kuviin, mitä toivoisin saavani. Tahtoisin siis kovasti päivittää kalustoani, mutta ensin täytyisi hiukan säästää.

Painetaanpa tässä kohtaa "pausea", etten ala kuulostamaan liian negatiiviselle. Ensi kerralla ehkä niitä kevyitä auringonsäteitä vai mitä tykkäätte tällaisista pohtivammista teksteistä? Nyt taidan mennä muiden perheenjäsenten tavoin pitkälleen. Jospa vielä pystyn torjumaan hiipivän flunssapöpön. Lupaa onneksi aurinkoa seuraaviksikin päiviksi.


13. helmikuuta 2018

LASKIAISPULLA





Pullaa tulee nykyään leivottua harvoin, sillä vatsani tykkää enemmän gluteenittomista vaihtoehdoista ja no, gluteeniton pulla nyt vain harvoin on niin hyvää, ainakaan minun leipomana.  Laskiaista ei kuitenkaan voi ohittaa ilman pullaa, joten päätin jälleen yrittää parhaani. Tuona pullan leivontapäivänä koululaisten saapuessa koulusta, kuuluikin heti ovelta suureen ääneen "PULLAA, jes olin oikeassa, täällä tuoksuu pulla!" Kyllä maistui, ihan pullalta, vaikka ei nämä silti kunnon vehnäpullaa voita. Se sitko ja mehevyys jää uupumaan, mutta kelpopulla kerman ja mansikkahillon kera. Ohjeen nappasin Hellapoliisin sivuilta. Parasta lasten riemu, yhdestä pullasta. Tänään herkutellaan. Hyvää laskiaista!


11. helmikuuta 2018

PIKKUTYTÖN HUONEEN UUSI JÄRJESTYS








Lastenhuoneita tulee kuvattua harvemmin, ymmärrettävästä syystä. Leikit ovat usein levällään ja epäjärjestys tuskin inspiroi kovin monia, ei ainakaan minua. Pikkutytön huone on kuitenkin helpoiten hallittavissa, sillä tavaraa ei ole vielä kertynyt niin paljon, ettei sitä saisi sukkelasti ojennukseen.

Jokin aika sitten vaihdoimme tytön kanssa yhteistuumin järjestystä huoneessa. Kovin kummoista mylläystä ei tässä pienessä huoneessa pysty toteuttamaan, vaan kalusteet siirtyivät yksinkertaisesti seinältä toiselle. Viikon ajan huoneen asukas oli sitä mieltä, että sänky pitää siirtää takaisin "oikealle" paikalleen, mutta sittemmin muutokseen on jo totuttu. Olen tosin pohtinut, voisiko sängyn paikalla olla vaikutusta yöheräilyyn. Ehkä vilkastuva mielikuvitus vain näkyy lisääntyneissä unissa ja sitä kautta myös heräilynä. Ei noista 3-vuotiaista aina tiedä. 

Muutosta huoneeseen saatiin myös vaihtamalla entinen eläinverho värikkäämpään Marimekon pakkanen-verhoon. Verho on aiemmin nähty meillä myös olohuoneessa, mutta tällä hetkellä kirkkaat värit eivät oikein istu olohuoneen värimaailmaan. Onneksi on lastenhuoneet, joissa voi irrotella väreillä, lastenhuoneet kun luonnostaankin täyttyvät erilaisista väriyhdistelmistä. Siellähän ovat sitten kaikki sulassa sovussa. 

Nyt siirrynkin tästä seuraavaksi ruuanvalmistukseen. Laskiaismäestä alkaa kohta tulla nälkäisiä punaposkia, joten potut tulille ja kermavaahtoa vatkaamaan. Se on lempparipullapäivä! 


31. tammikuuta 2018

UUSIA MAHDOLLISUUKSIA








Tänään olen ulkoillut täydellisessä aurinkoisessa talvisäässä, järjestellyt paikkoja, pyyhkinyt auringon valossa silmiin pistäneet sormenjäljet peileistä ja ikkunoista, vaihtanut lakanat, pessyt pyykkiä, leiponut suussa sulavaa kakkua, käynyt kirpparilla, kirjastossa ja kukkakaupassa, tehnyt pariinkin taloon sisustussuunnitelmia, lukenut ja karsinut vanhoja lehtiä ja mitä kaikkea muuta...mutta vain mielessäni. Tiedätte varmaan tilanteen, kun flunssa kaataa sohvalle ja juuri silloin keksit sata sellaista hommaa, mitä varmasti tekisit juuri silloin, jos et olisi kipeänä. Totuus tietenkin on, että vaikka olisit terve, et ehkä silti tekisi niitä kaikkia, jos mitään. Tilanne vain saa uudet mittasuhteet, kun juuri mihinkään, ajattelua lukuun ottamatta, ei ole voimia. No ihan hiukan suurentelin tilannetta, sillä oikeasti olen selannut yhden vanhan sisustuslehden, pyöritellyt mielessäni mielikuvituskotien pintamateriaaleja ja uhmasin jopa niin paljon flunssaani, että kävin kuvaamassa tänään näkynyttä kuunpimennystä. Toivottavasti tauti ei ota enää pahentuakseen, sillä vieläkin paleltaa varpaita reissun jäljiltä. 

Kukkakaupassa käynnin sijaan kävin maanantaina hankkimassa kuvien vihreät edellisten kuukahtaneiden tilalle. Lähdin hakemaan yhtä toista kasvia, mutta kyseiset kasvit olivat loppuneet ja päädyin kiireessä valitsemaan pari muuta kivan näköistä, enkä muistanut edes kysyä hoito-ohjeita. Onneksi nettisivuilta löytyy tärkeimmät tiedot; nimet ja lyhyt kuvaus. Pienempi on mehikasveihin kuuluva Paunikko ja kirjavalehtinen Raitamatti. Sanotaan, että nämä ovat suht helppohoitoisia, mutta niin ovat ne aiemmatkin olleet. Voin kuitenkin ajatella, että tämä on vain jälleen uusi mahdollisuus menestyä viherrintamalla. Vinkkinä teille, että Plantagenissa on vielä tämän viikon ajan kaikki viherkasvit -30 %, jos tekin mielitte vastaavan menestyksen perään.

22. tammikuuta 2018

PAKKASPÄIVIÄ






Viime päivinä olemme saaneet maistaa täällä Savossa kunnon talvea. Lunta on tälle talvelle kertynyt jo ihan reippaasti ja tällä hetkellä pakkasta on siinä parinkympin tietämillä. Yöllä oikein säpsähdin, kun nurkat paukkuivat pakkasen kiristyessä. Ulkoilu kirpakassa säässä, matalalta paistavat auringonsäteet, narske jalkojen alla ja kuuraiset puut saivat jopa tälle todelliselle kesäihmiselle hymyn huulille. Kun kesään on vielä ikuisuus, on tartuttava näihin talven pieniin iloihin. Vaikka ulkona paukkuu pakkanen, on takka pitänyt huolen, että sisällä ei palella. Juuri nytkin istun takan edessä kipinämirkkuna ja odottelen, että lapset rauhoittuvat unille. Yksi parhaista päivän hetkistä. Kaunista pakkasviikkoa kaikille! 


19. tammikuuta 2018

KADONNEET LAUSEET






Nautin aamulla kirkkaista (ja harvinaisista) auringonsäteistä kirpeässä pakkassäässä. Mieli oli virkeä ja kirjoitin jo mielessäni sujuvia lauseita tätä postausta varten. Olin tyytyväinen, kun olin keksinyt aiheen, mistä kirjoittaa. Monesti minulla nimittäin on kuvat blogissa valmiina, mutta sitten jään kompuroimaan tekstin kanssa. Nämä kuvat olin oikeastaan ottanut vain testatakseni kamerani tarkennusta, siinä kun tuntui olevan jotain häikkää edellisiä kuvia kuvatessani. Toki halusin myös vielä kerran tallentaa nämä alati kestävät oksat. Jaksan edelleen hämmästellä, miten pitkään ovatkin kestäneet.

Niin, ne sujuvat sanat ovat kai painuneet laskeneen auringon mukana tammikuun harmauteen. Mutta ei se mitään, harmaakin on ihan hyvä, näissä kuvissa ja mielessä. On ihan ok, ettei aina suju, vaikka kyllä äsken saatoin olla toista mieltä, kun kaadoin kahvit päälleni juuri kun olin istahtanut tähän koneen eteen kirjoittaakseni. Siinä viimeistään katosi kaikki hyvät lauseet. :D Onneksi ei mennyt koneen päälle. Ja onneksi tänään on perjantai. Ja tiedättekö mitä... kun viikkosiivouksen on hoitanut torstaina, niinkuin meillä yleensä on tapana, tuntuu perjantai jo ihan viikonlopulle. Suosittelen! Ei muuta, kun kynttilät palamaan ja uudet kahvit tulille. Viikonloppuja! 


11. tammikuuta 2018

OLOHUONE JOULUN JÄLKEEN







Näin vuoden alussa minuun iskee aina kauhea karsimisvimma. Käykö teille niin? Joulukoristeiden jälkeen on kiva hetken aikaa katsella vähän selkeämpää kotia. Tänään karsin vielä kuvissa näkyvät kuivahtaneet kranssit ja enimmät jouluvalot pois. Muutama eukalyptuksen oksa jäi vielä maljakkoon ja pari oksaa seinälle roikkumaan. Kynttelikkö on pukin tuominen ja vanhimman tyttäremme käsialaa. Ihanasti hän ennen joulua vihjaili, että saisimme jotain minulle mieleistä. Taitaa jo tietää, mistä äiti tykkää. Ja onhan tuo suloinen, kaikessa epäsymmetrisyydessään. 

Tekisi mieli laajentaa karsimista muuallekin kotiin ja heivata kaikki vähänkään meille ylimääräinen menemään. Vähemmälläkin pärjäisi. Ihan vielä en tähän urakkaan ole jaksanut ryhtyä, homma on vasta ajatuksen ja puheen tasolla. Yritän saada miehenkin innostumaan, niin urakka ei tuntuisi niin työläältä. Ongelmaksi on vain muodostunut, mihin sen kaiken veisi? Käyttökelpoista tavaraa voisi toki viedä kirpparille, mutta sitäkin alkaa olla jo sen verran iso määrä, että ei mikään pikkuhomma enää. Osa tulee varmasti loppujen lopuksi vain laitettua lahjoituksena eteenpäin, kunhan vain löytäisi oikeat kanavat. Mutta mitä tehdä esim. kulahtaneille lakanoille, pyyhkeille ja rikkinäisille vaatteille. Jotenkin ahdistaa ajatus, että heittäisi vain kaiken roskikseen. Ainakaan täällä päin en ole kovinkaan laajasti törmännyt tällaisten tekstiilien kierrätysmahdollisuuksiin. Tässä asiassa olisi selkeästi vielä kehittämistä. Näin lapsiperheellisenä kun sitä kierrätettävää tahtoo ihan väkisin syntyä, kun lapset kasvaa ja kuluttaa. Kertokaa, jos teillä on hyviä kierrätysvinkkejä.